12.11.2009

Päätös, josta valitetaan

Ympäristöministeriön päätös 12.3.2008 YM3/541/2007

1. Asian aikaisempi käsittely

1.1. Hakemus

Mäntsälän kunnanhallitus on ympäristöministeriöön 27.6.2007 saapuneella hakemuksellaan pyytänyt maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 ja 3 momentin nojalla lunastuslupaa sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 58 §:n nojalla ennakkohaltuunottolupaa Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan Yli-Peltolan tilan RN:o 3:148 noin 23,5 hehtaarin suuruiseen määräalaan.

Hakemuksen perustelut

Hakemuksen kohteena olevalla alueella on voimassa kunnan valtuuston 14.6.2004 hyväksymä oikeusvaikutteinen Mäntsälän kunnan Kirkonkylän osayleiskaava 2020. Kaavan lainvoimaiseksi tulosta on kuulutettu 28.11.2005 sen jälkeen, kun Helsingin hallinto-oikeus oli käsitellyt siitä tehdyt valitukset. Kaavassa lunastushakemuksen kohteena oleva alue on merkitty teollisuus- ja varastoalueeksi (T).

Alueella ei ole asemakaavaa, mutta alue rajoittuu pitkälti eteläosastaan Kapulin yritysalueen asemakaavaan. Asemakaavan laatimisesta alueelle on päätetty kunnanhallituksessa 25.6.2007.

Lunastettavaksi haetulla alueella on keskeinen sijainti Kapulin yritysalueen kehittämisessä. Määräalan hankkiminen kunnan omistukseen on kunnan kannalta tärkeää, koska tällöin se voi paremmin suunnitella aluetta kokonaisuutena ja päättää alueen yhdyskuntarakentamisesta ja siihen liittyvien järjestelyjen toteutuksesta.

Kunta omistaa Kapulin alueella osayleiskaavan T-alueen pohjoisosassa maata noin 76 hehtaaria. Lunastettavaksi haettu alue on voimassa olevan asemakaava-alueen sekä kunnan omistaman maa-alueen välissä. Alue on tarkoitus liittää asemakaavalla kiinteäksi osaksi Kapulin yritysalueen yhdyskuntarakennetta mahdollisimman nopealla aikataululla.

Mäntsälän kunnan maapolitiikkaa ohjaavat kunnanvaltuuston 2001 hyväksymät Mäntsälän kunnan maapoliittiset periaatteet 2002-2006 ja kunnanhallituksen vuonna 2003 hyväksymät kunnan maapoliittiset toimenpiteet 2004-2006. Näiden mukaan alueen ensimmäinen asemakaava tehdään kunnan omistamille maille.

Kunta on ostanut vuodesta 2001 lähtien Kapulin alueelta raaka maata yhteensä 46,3 hehtaaria. Kunta suunnittelee Kapulin alueesta merkittävää yritys- ja logistiikkatoimintojen keskusta, jonka pinta-ala on yli 100 hehtaaria. Kapulin ensimmäisen vaiheen asemakaava-alueella on Tokmanni Oy:llä noin 71 700 kerrosalaneliömetrin logistiikkakeskuksen rakennustyöt käynnissä ja kunnan kanssa on tehty esisopimukset alueen laajentamiseksi vielä 8,6 hehtaarilla. Kapulin laajennuksen toisen vaiheen asemakaava on myös etenemässä ja se on menossa ehdotuksena nähtäville.

Mäntsälän kunnan maanhankinta on ollut pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Hankinnat on keskitetty osayleiskaavan osoittamille kasvualueille. Kunnan investoinnit Kapulin yritysalueen kehittämisessä ovat olleet ja ovat lähivuosina huomattavat. Yksistään maa-alueita kunta on hankkinut yli 950 000 eurolla ja 1. vaiheen kunnallistekniikan, vesihuollon siirtolinjojen ja maantasausten kustannuksiksi on arvioitu noin miljoonaa euroa. Nämä investoinnit hyödyttäisivät huomattavalla osalla myös lunastushakemuksen kohteena olevaa aluetta.

Lunastettavan alueen läpi on tarkoitus tuoda Kapulin nyt rakenteilla olevan alueen ja etenkin 2. laajennusvaiheen kunnallistekniikka ja muu tarvittava infrastruktuuri. Tokmannin logistiikkakeskuksen kaukolämpökeskus on tarkoitus kytkeä osaksi laajempaa verkkoa, jonka rakentaminen edellyttää muun muassa lunastettavaksi tarkoitetun alueen käyttöönottoa. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa viimeistään vuoden 2008 aikana.

Kunnallistekniikan siirtolinjat ja tulevat tiealueet on ennen rakentamista mitattava ja tutkittava maastossa tarkoin, koska alueen vaihtelevan ja kallioisen maaperän johdosta tutkittavia linjavaihtoehtoja voi olla useita. Nämä työt vaativat maanomistajan luvan ja saattavat aiheuttaa maastossa osittaista vahinkoa ja haittaa.

Kapulin 3. vaiheen alueet, joihin lunastettava aluekin kuuluu, on pääosin tasattava ennen käyttöönottoa. Tasaussuunnitelma laaditaan koko alueelle, koska alueiden järkevä kokonaisvaltainen käyttö edellyttää sitä. Alueiden tasaus edellyttää ensi vaiheessa puiden kaatoa ja pintamaiden poistoa. Tasaus tehdään alueen muun suunnittelun ja kaavoitustyön kanssa samanaikaisesti.

Hankkeiden toteuttamisella on kiire ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa lunastettavalla alueella kunnallistekniikan ja johtolinjojen osalta heti, kun se on mahdollista. Lunastettavan alueen ennakkohaltuunotto on tarpeen töiden kiireellisen aloittamisen vuoksi.

Alueen maan omistajien hintapyyntö ja muut kauppaehdot ovat alueen toteutuksen kannalta liian kalliita. Raakamaan hintatason nostaminen yksittäisessä kaupassa on vastoin maapoliittisen ohjelman tasapuolisuuden ja johdonmukaisuuden periaatteita. Kunnan yritysalueiden suunnitelmallisen kehittämisen kannalta lunastusluvan hakeminen on tässä tapauksessa perusteltua. Tarvittavan kunnallistekniikan rakentaminen sekä muiden infrastruktuurihankkeiden toteuttaminen edellyttää alueen ennakkohaltuunottoa.

Kapulin 2. vaiheen ja osittain pakkolunastettavalle alueelle sijoittuvan Kapulin 3. vaiheen tontit on saatava pikaisesti käyttöön, sillä kunnalla ei ole valmiita työ paikkatontteja riittävästi tarjolla kysyntää vastaavasti.

1.2. Hakemuksen käsittely ja ympäristöministeriön päätös

Ympäristöministeriö on varannut A:lle alueen maanomistajana kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 8 ja 9 §:n mukaisesti tilaisuuden lausunnon antamiseen.

A on hakemuksen johdosta antamassaan lausunnossa vastustanut lunastusluvan ja ennakkohaltuunottoluvan myöntämistä.

Ympäristöministeriö on valituksenalaisella päätöksellään myöntänyt hakemuksen mukaisesti Mäntsälän kunnalle maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin nojalla lunastusluvan Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan tilan Yli-Peltola RN:o 3:148 noin 23,5 hehtaarin suuruiseen määräalaan sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 58 §:n nojalla ennakkohaltuunottoluvan kunnallisteknisten verkostojen sijoittamista rakentamista varten sekä alueen kaavoituksen ja verkostojen rakentamisen edellyttämiä tutkimustöitä varten.

Ympäristöministeriön päätöksen perustelut

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 20 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta sekä rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan. Säännöksen mukaan kunnalle kuuluu maapolitiikan harjoittaminen alueellaan. Kunnan maapolitiikka käsittää maan hankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet.

Vapaaehtoisen maan hankinnan lisäksi kunnalla on mahdollisuus käyttää maanhankintaan laissa säädetyin edellytyksin etuostolaissa (608/1977) tarkoitettua etuosto-oikeutta ja maan lunastamista. Lunastamalla tapahtuvasta maan hankkimisesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:ssä. Lainkohta sisältää useita eri lunastusperusteita, joiden nojalla kunta voi tarvittaessa saada ympäristöministeriöltä luvan yhdyskuntarakentamista varten tarvittavan alueen lunastamiseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukaan ympäristöministeriö voi yleisen tarpeen vaatiessa myöntää kunnalle luvan lunastaa alueen, jota tarvitaan yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin tai muutoin kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten.

Hallituksen esitystä rakennuslainsäädännön uudistamiseksi (HE 101/1998 vp) käsittelevässä eduskunnan ympäristövaliokunnan mietinnössä (YmVM 6/1998 vp) on todettu, että yleisen tarpeen vaatimusta säännöksessä konkretisoivat lunastusluvan myöntämisen muut edellytykset: alue tarvitaan yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin tai muutoin kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten.

Maankäyttö- ja rakennuslain 103 §:ssä säädetään, että jollei siitä, muualla maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään, muuta johdu, maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tapahtuvaa lunastusta toimeenpantaessa taikka mainitussa laissa tarkoitettuun luovutukseen tai maankäytön rajoitukseen perustuvaa korvausta määrättäessä on noudatettava kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia (lunastuslaki, 603/1977).

Kysymyksessä olevassa erityiseen lunastusperusteeseen perustuvassa lunastuslupa-asiassa on lisäksi sovellettava sitä lunastuslain 4 §:n 1 momentin toisesta virkkeestä ilmenevää yleistä lunastusoikeudellista periaatetta, jonka mukaan lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla. Mäntsälän kunnan esittämän selvityksen mukaan hakemuksen kohteena olevan alueen hankkimisesta kunnan omistukseen vapaaehtoisin kaupoin ei ole hintaerimielisyyden vuoksi päästy sopimukseen maanomistajan kanssa. Mainittu lunastuslain periaate ei sen vuoksi estä lunastusluvan myöntämistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella (222/2003) lakiin lisätyssä 12 a luvussa on säädetty kunnan mahdollisuudesta tehdä maankäyttösopimus ja periä kaava-alueen tontinomistajilta kehittämiskorvaus. Tällä sääntelyllä ei ole tarkoitettu rajoittaa kunnan valintamahdollisuuksia maapolitiikan eri keinojen käyttämisessä eikä supistaa mahdollisuutta käyttää lunastusta maanhankintaan.

Lunastuksen kohteena olevalla alueella on voimassa Mäntsälän kunnan 28.11.2005 hyväksymä Mäntsälän kunnan kirkonkylän osayleiskaava 2020. Kaavassa alue on merkitty teollisuus- ja varastoalueeksi (T). Asemakaavan laatimisesta alueelle on päätetty kunnanhallituksessa 25.6.2007. Kunta suunnittelee Kapulin alueesta merkittävää yritys- ja logistiikkatoimintojen keskusta.

Kunta on hakemuksessaan esittänyt selvityksen muun muassa Kapulin teollisuus- ja logistiikka-alueen yleis- ja asemakaavoituksesta, kunnan maapoliittisista toimintaperiaatteista, Kapulin teollisuus- ja logistiikka-alueen liikenteellisestä sijainnista ja merkityksesta kunnan työpaikkatonttien tuotannon kannalta, kunnan maanhankinnasta ja investoinneista Kapulin alueen kehittämistä varten sekä lunastettavan alueen merkityksestä Kapulin alueen kehittämisessä.

Esitetyn selvityksen perusteella hakemuksen kohteena olevien alueiden lunastus täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa säädetyt lunastamisen edellytykset, ja sitä on pidettävä yleisen tarpeen vaatimana.

Lunastuslain 57 §:n 1 momentin mukaan lunastaja saa ottaa lunastettavan omaisuuden haltuunsa sen jälkeen, kun lunastuspäätös on lunastustoimituksessa julistettu ja lunastaja on suorittanut toimituksessa määrätyn kertakaikkisen korvauksen sekä asettanut laissa tarkoitetun vakuuden. Lunastuslain 58 §:n mukaan lunastaja voi, kun töiden kiireellinen aloittaminen tai tärkeät sitä vaativat, saada oikeuden ottaa haltuunsa lunastettavan omaisuuden ennen 57 §:n 1 momentissa tarkoitettua ajankohtaa.

Mäntsälän kunnan esittämän selvityksen mukaan lunastettavan alueen kautta on tarkoitus tuoda rakenteilla olevan logistiikkakeskuksen ja Kapuli II alueen tarvitsemat kunnallistekniset verkot. Kapuli II:n asemakaava on voimassa ja tonttien markkinointi on käynnissä. Verkostojen rakentamista on pidettävä lunastuslain 58 §:ssä tarkoitettuina kiireellisinä töinä, joten verkostojen sijoittamista ja rakentamista varten tarvittavien alueiden sekä alueen kaavoitusta ja verkostojen rakentamista palvelevien tutkimustöiden osalta ennakkohaltuunoton edellytykset täyttyvät. Sen sijaan koko alueen tasaamisen osalta hakija ei ole esittänyt riittävää selvitystä ennakkohaltuunoton edellytyksistä.

2. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että ympäristöministeriön päätös kumotaan ja Mäntsälän kunnan lunastuslupaa ja ennakkohaltuunottolupaa koskeva hakemus hylätään. Toissijaisesti A on vaatinut, että lunastuslupa laajennetaan käsittämään ne tilaan Yli-Peltola RN:o 3:148 kuuluvat alueet, jotka on merkitty valituksenalaisen päätöksen liitekarttaan nimityksillä "Läjitys" ja "Liito-oravat". Lunastustoimitus on määrättävä keskeytettäväksi, kunnes korkein hallinto-oikeus on antanut asiassa päätöksensä. Lisäksi A on vaatinut, että kunta ja ympäristöministeriö velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen.

A on valituksensa perusteluissa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tässä tapauksessa on kyse siitä, että yritys- ja logistiikka-alueeksi suunnitellulla alueella oleva määräala pitää saada väliaikaisesti kunnan omistukseen ennen sen myymistä loppukäyttäjille. Kunnalle ei kuulu oikeutta käyttää maankäytön suunnittelujärjestelmää taloudellisen voiton hankintaan tai maksimointiin lunastamalla pienehköjä teollisuustarkoituksiin yleiskaavassa varattuja määräaloja väliomistukseensa. Kiistatonta on, että kunta tulee mainiosti toimeen ilman puheena olevaa aluettakin ja selviytyy sille säädetyistä julkisoikeudellisista tehtävistä ilman määräalan väliomistusta. Vastaavasti on kiistatonta, että lunastusmenettely on lähtökohtaisesti tarkoitettu eri tarkoitukseen kuin sitä nyt on käytetty. Kunnan lunastusuhalla tarvittaessa toteutettavat tarpeet liittyvät yhdyskuntarakentamiseen, jolla tarkoitetaan asumista ja sitä palvelevia toimintoja. Nämä tarpeet ovat sellaisia, joiden kanssa yksityisellä maanomistajilla on kilpailevia tarpeita, jolloin lunastaminen on eräs vaihtoehto toteuttaa niitä pakolla. Teollisuustarkoituksiin kaavoittamista tuskin taas kukaan maanomistaja vastustaa. Kilpailua on tällöin vain siitä, kumpi, maanomistaja vaiko kunta, voi kehittää kiinteistön teollisuustarkoituksiin ja saada siitä voiton. Eri intressien välistä ristiriitaa ei tuolloin ilmene.

Yleisen tarpeen vaatimusta tulee tulkita suppeasti, koska teollinen käyttötarkoitus ja voiton maksimointi teollisuustonttien väliomistuksen kautta ei ole ainakaan tyypillisesti julkiseen etuun tai kunnan lakisääteisiin tehtäviin liittyvää. Lunastaminen teollisuustarkoituksiin voi siten tulla vain erittäin poikkeuksellisesti, jos lainkaan kysymykseen. Tällöinkin se saattaa tulla kyseeseen suurempien alueellisten kehitystarpeiden osana, ei kohdistuessaan pieniin määräaloihin. Tässä yhteydessä ei väitetä, etteikö kunta voisi vapaaehtoihin maakaupoin edistää kunnan taloutta, mutta nyt on kyse omistusoikeuden menettämisestä pakolla, jolloin edellytysharkinta on perustuslain 15 §:n johdosta suppeaa.

Yleiseen etuun liittyvän lunastusluvan hakijan tulee osoittaa maan riittämättömyys yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin. Kunnan tulee näyttää toteen, ettei kunnan alueella ole riittävästi maareserviä siihen tarkoitukseen, johon lunastettava alue tulee. Kunta omistaa yleiskaavan laajentumissuunnassa runsaasti maata, joka voidaan kaavoittaa teollisuuskäyttöön. Hakemuksessa ei oikeastaan ole edes väitetty, että teollisuustonteista olisi pulaa saati, että se olisi hakemuksessa näytetty toteen.

Vielä on huomattava, että lainsäädännöllisen viitekehyksen muuttuminen maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun voimaantulon yhteydessä johti siihen, että maanomistaja on määrätyin rajoituksin tullut velvolliseksi osallistumaan asemakaavoitukseen liittyviin yhdyskuntarakentamiskustannuksiin. Tällä on vaikutusta myös edellä kuvatun perustuslain 15 §:n soveltamisen kannalta siinä mielessä, että kunnan mahdollisuus saada korvausta sille aiheutuvista yhdyskuntarakentamiskustannuksista kaventaa entisestään niitä yleisiä tarpeita, joiden perusteella omistusoikeuden lunastaminen voi tulla kyseeseen. Maata ei enää ole välttämätöntä lunastaa jalostettavaksi ja voitollisesti edelleen luovutettavaksi, jotta kunnan vastuulla aiemmin olleet yhdyskuntarakennuskustannukset saataisiin katetuksi. Erityisesti tämä pätee teollisuusalueiksi kaavoitettuihin ja kaavoitettaviin alueisiin, joiden osalta myös maanomistajalla on laillinen oikeus odottaa saavansa - samaa kaavoitusintressiä kunnan kanssa edustaessaan - kohtuullinen hyvitys maan arvon noususta itselleen.

Aluetta ei tarvita yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin, kun kyseessä on yleiskaavan mukainen T-aluevaraus.

Valituksenalaisessa päätöksessä on viitattu viimeaikaiseen oikeuskäytäntöön sen osoittamiseksi, etteivät maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun mukaiset uudet maapolitiikan välineet ole rajoittaneet kunnan oikeutta lunastuksen käyttämiseen maapolitiikassaan. Kyseessä olevissa tapauksissa olosuhteet poikkesivat kuitenkin nimenomaan yleisen tarpeen kriteerin kannalta ratkaisevasti nyt käsillä olevasta tilanteesta. Aiemmin esillä olleissa tapauksissa hakemusten kohteina olleita alueita tarvittiin osittain tai kokonaan (sosiaalisen tai muutoin kohtuuhintaisen) asuntotuotannon ja muiden yhteisöä laajemmin palvelevien maantarpeiden tyydyttämiseen. Tässä tapauksessa on kysymys puhtaasta liiketoiminnasta. Lunastuskohde tarvitaan kaupallisiin tarkoituksiin ja kysymys on siitä, että kunta edustaa kaavoitushyödyn itselleen ilman mitään kytkentää yleiseen tarpeeseen.

Se, ettei uusien maapoliittisten keinojen lisäämisellä lakiin ole tarkoitettu supistaa kunnan mahdollisuutta käyttää lunastusta maanhankintaan, ei tarkoita, että lunastusmahdollisuuksia olisi laajennettu siitä, mitä ne ovat voimassa olevan oikeuden mukaan. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä on vahvistettava, että maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n ja lunastuslain 4 §:n mukaisten lunastusperiaatteiden tulkinnat ovat lunastusluvan hakijan kannalta edelleen suppeita.

Kunnan suunnitelmallisen kehityksen edellytys liittyy myös yleisen tarpeen vaatimukseen. Myös tässä yhteydessä edellytetään yleistä maankäyttötarkoitusta, eli yleisten rakennusten tai yleisten toimintojen aluevarausta olemassa olevassa kaavassa. Tämän mukaan suunnitelmallinen kehityskin liittyy tavoitteena kunnan yleisen edun mukaisiin tarpeisiin. Kunnan suunnitelmallisen kehityksen edellyttämästä lunastus ei tarkoita jonkin yksittäisen osayleiskaavavarauksen sisäistä infrastruktuurin suunnittelun helpottumista, mihin hakemuksessa on viitattu. Tosin valituksenalaisesta päätöksestä tai hakemuksesta ei edes käy ilmi, onko alueen suunnittelun helpottumisella tarkoitettu lunastettavaa määräalaa vaiko Kapulin teollisuusaluetta. Kumpikaan ei kuitenkaan merkitse, että kyse olisi kunnan suunnitelmallista kehitystä edistävästä lunastuksesta.

Kunta on tarjouksissaan (viimeksi 15.5.2007) esittänyt paitsi ostotarjousta rahana (käteiskauppaa) niin myös maanvaihtoa välirahalla. Yli-Peltolan tilasta luovutettavan määräalan vaihtomaaksi kunta on esittänyt pinta-alaltaan saman suuruisia määräaloja tiloista Meijeri RN:o 56:43 ja Ali-Ollila RN:o 7:97. Kunnan ostotarjouksesta ilmenee, että kyseinen vaihtomaa sijaitsee samalla Kapulin alueen yleiskaavassa osoitetulla teollisuus- ja varastoalueella (T) kuin lunastuskohde. Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettu lunastus ei ylipäätään voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa kunta ei pyri hankkimaan koko yleiskaavan T-aluevarauksen kattamaa aluetta omistukseensa, vaan on valmis luovuttamaan osia siitä yksityiselle, jos se saa vaihtomaana samalta alueelta maata. Mainituissa olosuhteissa yleisen tarpeen ja suunnitelmanmukaisen kehittämisen edellytys ei täyty.

Edellä mainittu osoittaa, ettei hakemuksen perusteena esitetty Kapulin alueen kehittämispyrkimys ole aito. Kunta, joka maapolitiikkansa mukaan ei asemakaavoita yksityisessä omistuksessa olevia alueita, vaan hankkii asemakaavoitettavat alueet omistukseensa, ei voi esittämiään perusteita rikkomatta luovuttaa tulevassa asemakaavoituksessa teollisuus- ja varastotonteiksi varattavia alueita yksityiselle.

Kunnan tarjous osoittaa yhdessä ennakkohaltuunottoa koskevan hakemuksen kanssa hakemuksen perusteluiden epäaitoutta myös siinä suhteessa, että koko kyseessä olevan T-alueen sijaan kunnan pyrkimys maanhankintaan kohdistuu juuri kyseessä olevaan määräalaan, jota vastaan ollaan valmiit luovuttamaan vaihtomaata samalta T-alueelta. Tätä tuskin voi ymmärtää muutoin kuin niin, että kunta on tavalla tai toisella sitoutunut luovuttamaan lyhyen väliomistuksensa jälkeen lunastuskohteen jollekin toimijalle. Tämä on täysin vastoin maankäyttö- ja rakennuslain lunastussäännöstön tarkoitusta.

Suunnitelman mukainen kehittäminen ei edellytä alueen lunastamista. Kunnan ja maanomistajan intressi kehittää T-aluetta on yhdenmukainen. Valittaja ei vastusta Kapuli III -asemakaavahanketta, vaan hyväksyy kunnan suunnitelman ja konkreettinen yhteistyö esimerkiksi maankäyttösopimuksen muodossa olisi täysin mahdollista. Suunnitelman mukainen kehittäminen ei vaarannu, vaikka kunta ei maapolitiikkaansa vedoten halua asemakaavoittaa muita kuin omistamiaan alueita. Nyt käsillä olevassa tilanteessa kunta voi kaavoittaa omia samalla alueella olevia huomattavia kiinteistöomistuksiaan, jotka kokonsa puolesta muodostavat itsenäisen suunnittelukokonaisuuden. Myös valittajan lunastuksen kohteena oleva alue on riittävän suuri muodostaakseen itsenäisen suunnittelukokonaisuuden asemakaavoituksessa. Tämän kaltaisessa tilanteessa valittajan kiinteistö tulisi lunastuksen ja asemakaavoituksen sijasta jättää Kapuli III -asemakaavahankkeen ulkopuolelle, tulevia maankäyttötarpeita varten tai vaihtoehtoisesti kaavoittaa yksityisenä maana.

Hakemuksessa viitataan myös kunnan tarpeeseen kehittää Kapulin yritysaluetta. Kunnan ja maanomistajan intressi on täysin yhdensuuntainen, eikä kehittäminen edellytä lunastusta. Kysymys on vain siitä, että kunta katsoo oikeudekseen edustaa itselleen asemakaavoituksen tuottaman arvonnousun väliomistuksensa kautta.

Maapoliittiset toimenpiteet -asiakirjassa todetaan, että lunastuksia käytetään rakennusmaan ja katualueiden hankintaan. Maan hankkimista teollisuustarkoituksiin ei asiakirjassa ole mainittu. Ympäristöministeriön korostamat hakemukseen liitetyt selvitykset ovatkin erittäin niukat osoittamaan kunnan maantarvetta suunnittelun ja kehittämisen toteuttamiseksi.

Vaihtoehtoedellytyksen osalta voidaan todeta, että kunnan hakemuksessa julkilausutut tavoitteet, erityisesti alueen infrastruktuurin suunnitteleminen ja toteutus, voidaan toteuttaa täysmääräisesti ilman lunastustakin. Maankäyttö- ja rakennuslaista ei johdu rajoituksia suunnitella yksityismaankaan infrastruktuurijärjestelyitä kunnan haluamalla tavalla. Kunta on lain mukaan myös oikeutettu maanomistajalta korvauksiin maankäyttö- ja rakennuslain mukaan.

Valituksenalaisessa päätöksessä katsotaan kategorisesti, että hintaerimielisyys vapaaehtoisesta kaupasta neuvoteltaessa perustaa kunnalle lunastusoikeuden. Näin oikeusohjetta ei kuitenkaan tule voimassa olevan oikeuden mukaan tulkita, vaan neuvotteluvelvoitteen täyttymisen on katsottava edellyttävän todellisia neuvotteluita maan käypää arvoa vastaavin tarjouksin. Hakemuksen perusteella käypää hintatasoa ei voida arvioida, sillä kunta ei pyri osoittamaan vertailukaupoin tai muutoinkaan alueen raakamaan hintatasoa. Valittaja on osoittanut Mäntsälässä tehtyjen raakamaakauppojen keskimääräisen hintatason olleen noin 3,3 euroa neliömetriltä vuosina 2002-2005, minkä jälkeen yleinen hintataso on jatkanut nousuaan. Tähän nähden maanomistajan esittämää hintaa on pidettävä käypänä ja kohtuullisena ottaen lisäksi huomioon jatkuva hintojen nousu sekä tilan keskeinen sijainti liikenneyhteyksien varressa ja mahdollinen käyttö muun muassa logistiikkakeskuksen tarpeisiin. Kunta ei siten ole esittänyt realistista ostotarjousta, minkä johdosta lunastuksen vaihtoehtoedellytys ei täyty tässä tapauksessa.

Tässä tapauksessa ei ole mielekästä julkisoikeudellista tavoitetta, johon maanomistajan oikeuden menetystä voitaisiin verrata. Kyse on siitä, että lunastuksen seurauksena maanomistaja menettäisi kehittämiskelpoisen kiinteistön kehittämisen tuotto-odotuksen, joka vastaavansuuruisena siirtyy lunastuksen johdosta kunnalle.

Lunastuslain 24 §:n 1 momentin mukaan lunastuskohteen omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuutensa lunastamista, jos lain 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu haitta on erittäin huomattava eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää toimittamalla tilusjärjestely. Lain 23 §:n 1 momentissa säädetään tilusvaihdon ja tilikorvausten edellytyksistä tilanteessa, jossa lunastuksen toimeenpanosta aiheutuu tilusten pirstoontumisen tai muun sellaisen syyn johdosta niin sanotun jäännöskiinteistön tai sen osan käyttämiselle huomattavaa haittaa.

Läjitys- ja liito-orava-alueiden jääminen jäännöskiinteistöön rasittaisi kohtuuttomasti sen käyttömahdollisuuksia ja vastaavasti lunastuksen hakija saisi perusteetonta etua jättämällä tuottamattomat alueet jäännöskiinteistöön. Tilusjärjestelyn mahdollisuutta ei ole kunnan harjoittaman maapolitiikan johdosta pidettävä realistisena.

Lunastuslaissa ei ole määrätty, missä vaiheessa lunastuksen laajennusvaatimus tulee tai se voidaan esittää. Vakiintuneen toimituskäytännön mukaan lunastuksen laajennusvaatimus voidaan esittää lunastustoimituksessa, jossa lunastusluvassa määritellystä kohteen ulottuvuudesta voidaan lunastuslain 21 §:n 1 momentin edellytysten täyttyessä vähäisessä määrin poiketa. Lunastuslaista ei kuitenkaan johdu estettä esittää vaatimusta jo lunastuslupa-asian käsittelyn yhteydessä, mihin se luontevimmin kuuluu, koska lunastuskohteen ulottuvuus varsinaisesti määrätään lunastusluvassa. Oikeuskäytännössä on katsottu ainoastaan, ettei lunastuksen laajennusvaatimuksen esittäminen ole mahdollista enää muutoksenhakuvaiheessa.

Koska lunastuslupahakemuksen tueksi ei voida esittää aineellisoikeudellisia perusteita, on liitännäisvaatimus ennakkohaltuunotto-oikeudesta vastaavasti hylättävä.

Ennakkohaltuunotto-oikeuden myöntämisestä ja keskeyttämisvaatimuksen epäämisestä seuraisi myös, että nykyinen maanomistaja ei saattaisi disponoida alueen käyttämisestä, vaikka lunastuslupa sittemmin evättäisiin. Kuntahan olisi tällöin jo toteuttanut kunnallistekniset ynnä muut rakenteet toisen maanomistajan tarpeisiin. Tästä aiheutuisi todennäköisesti valittajalle haittaa ja vahinkoa. Kunnan hakemuksessaan viittaamat mittaus- ja muut vastaavat tutkimustehtävät ovat joka tapauksessa mahdollisia lunastuslain 12 luvun säännösten mukaan, joten ennakkohaltuunotto-oikeuden myöntäminen hakemuksessa mainituista syistä on perusteetonta. Ennakkohaltuunotto-oikeutta ei siten voida pitää asiallisesti perusteltuna, vaikka lunastuslupahakemukseen muutoin suhtauduttaisiin myönteisesti.

Hakemukseen liitetyt selvitykset verkostojen laadusta, laajuudesta ja tarkemmasta sijainnista ovat aivan yleispiirteisiä. Valituksenalainen päätös ei ole oikeussuojanäkökulmasta täytäntöönpanokelpoinen, koska verkostot voidaan aineiston perusteella sijoittaa kiinteistölle aivan ennakoimattomalla tavalla.

Valituksenalaisessa päätöksessä ja kunnan hakemuksessa esitetyt perusteet lunastamiselle on edellä osoitettu virheelliseksi.

Lunastustilanteeseen on tässä tapauksessa jouduttu osin kunnalla maankäyttö- ja rakennuslaista ja sen kaavoitusvelvoitteista olevien virheellisten käsitysten johdosta, osin sen johdosta, ettei vapaaehtoisiin kauppoihin tilasta päästy. Se, ettei maanomistaja suostu myymään maataan kunnan tarjoamaan hintaan, erityisesti kun neuvotteluissa ei noudateta normaalia kaupankäynnin logiikkaa ja alueen käypää hintatasoa, ei kuitenkaan oikeuta sivuuttamaan lunastuksen edellytyksiä, joista on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa ja lunastuslain 4 §:ssä. Ne eivät tässä tapauksessa täyty.

Tässä tapauksessa on selvää, ettei lunastuksen kohdetta tarvita yhdyskuntarakentamiseen ja on jäänyt näyttämättä toteen, että kysymyksessä olevan pienehkön teollisuustarkoituksiin yleiskaavassa osoitetun alueen saaminen kunnan omistukseen olisi välttämätöntä kunnan aluerakenteen kehittämisen kannalta. Kunnalla on omistuksessaan merkittävä osa kyseisestä kaava-alueesta ja sen laajentumisalueesta. Toiseksi on epäselvää, minkä vuoksi alueen tulisi siirtyä kunnan omistukseen, kun kunnalle ei voimassa olevan lainsäädännön mukaan koituisi merkittäviä alueen toteuttamiseen liittyviä lisäkustannuksia asemakaavan toteutukseen liittyen alueen pysyessä yksityisessä omistuksessa.

Lunastusoikeuden edellytyksenä oleva yleisen tarpeen kriteeri ei täyty senkään johdosta, että kaavassa T-alueeksi osoitetun alueen käyttötarkoitus huomioon ottaen kyseessä ei ole yleisen tarpeen tyydyttäminen, vaan kaupallinen hanke. Tässä suhteessa nyt käsillä oleva tapaus eroaa ratkaisevasti viimeaikaisista korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksistä.

Rakennuspoliittisen lunastussäännöksen soveltamisessa on noudatettava supistavaa tulkintametodia. Näytön arvioimisessa tämä tarkoittaa selkeyden vaatimusta: hakemuksen perusteella on oltava selvää, että lunastamisen edellytykset ovat olemassa. Näin ei tässä tapauksessa ole. Virheelliseen suuntaan ohjautuvaa hallintokäytäntöä olisi välttämätöntä ohjata oikeuskäytännössä.

Kunnan väliomistus hankkimalla pakkolunastuksen keinoin teollisuustontteja arvonnousun kanavoimiseksi kunnalle on perustuslain omaisuudensuojasäännöksen sekä maankäyttö- ja rakennuslain lunastamista koskevan 99 §:n vastainen, minkä johdosta kunnan lunastuslupahakemus tulee hylätä.

Jos lunastuslupa kuitenkin vastoin tässä esitettyä myönnetään, tulee lunastuksen kohde laajentaa käsittämään alueet, joita voidaan luonnehtia rasitteiksi jäännöskiinteistön käytön kannalta.

Ympäristöministeriö on lausunnossaan viitannut valituksenalaisen päätöksen perusteluihin sekä esittänyt valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hylkäämistä. Lisäksi ympäristöministeriö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Kunnan maapolitiikka käsittää kunnan maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Vapaaehtoisen maanhankinnan lisäksi kunnilla on vanhastaan ollut mahdollisuus käyttää maanhankintaan laissa kulloinkin säädetyin edellytyksin myös etuostolaissa tarkoitettua etuosto-oikeuttaan ja maan lunastamista. Lunastamalla tapahtuvasta maan hankkimisesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:ssä. Kunnan maapolitiikan keinovalikoimaan kuuluvat maankäyttö- ja rakennuslain mukaan myös rakentamiskehoitukset, maankäyttösopimukset, kehittämisaluemenettely sekä 1.7.2003 alkaen mahdollisuus periä kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuneita kustannuksia kehittämiskorvauksena sellaisilta kaavoitettavan alueen maanomistajilta, joille asemakaavasta aiheutuu merkittävää taloudellista hyötyä.

Maapoliittisen lainsäädännön yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa asemakaavoituksesta aiheutuva maan arvonnousun kanavointi kunnalle, jonka on vastattava laajasti paitsi yhdyskuntarakentamisesta myös erilaisten kunnallisten palvelujen tuottamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lainsäädäntö tarjoaa myös edellytykset kaavoitettavan alueen maanomistajien tasapuoliseen kohteluun sekä kaavojen oikea-aikaiseen toteuttamiseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukaan kunnalle voidaan myöntää lunastuslupa yhdyskuntarakentamista ja siihen liittyviä järjestelyjä tai suunnitelmallista kehittämistä varten. Lain sanamuodon perusteella lunastamista ei voida rajata valittajan tarkoittamalla tavalla vain asumista ja siihen liittyviä palveluja varten eikä vain kaavassa yleisen rakennuksen tontteja tai yleisiä alueita varten. Samoin kuin asuntotonttien tarjonnan ylläpito kuuluu myös erityyppiseen teollisuuteen ja muuhun yritystoimintaan tarvittavien tonttien tarjonta kunnan tehtäviin. Kunnan maanhankintaa ja tonttien luovuttamista myymällä tai vuokraamalla ei sen vuoksi voida pitää kunnan kiellettynä liiketoimintana.

Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentti vastaa rakennuslain (370/1958) 53 §:n 1-3 momentin soveltamisalaa (HE 101/1998 vp). Rakennuslain 53 §:n 1 momentin mukaan lunastuslupa voitiin myöntää esimerkiksi kunnan suunnitelmanmukaisen rakentamisen edistämistä varten. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on todettu, että suunnitelmanmukaisella rakentamisella ei voida ymmärtää pelkästään asuntorakentamista vaan myös esimerkiksi hyväksytyn osayleiskaavan mukaista teollisuusrakentamista.

Mäntsälän kunnalla ei ole liikenteellisesti toista vaihtoehtoista logistiikkapalvelujen rakentamisen mahdollistavaa aluetta kuin Kapulin alue. Kunta on hankkinut Kapulin alueelta vapaaehtoisin kaupoin yhteensä noin 25 hehtaaria maata. Alueen toteutus on käynnistynyt vaiheittain etelästä alkaen. Nyt lunastuksen kohteena oleva alue tulee seuraavaksi asemakaavoituksen piiriin. Etelässä kantatien varrella olevat alueet liitetään kirkonkylän kunnallisteknisiin verkostoihin pohjoisen suuntaan lunastettavan alueen kautta. Lunastettavan alueen sijainti sekä sen kaavoitustilantilanteesta ja käyttöönotosta esitetty selvitys huomioon ottaen ei alueen pohjoispuolella sijaitsevaa kunnan maavarantoa voida pitää esteenä lunastusluvan myöntämiselle.

Kunnan hakemuksessaan selostamat neuvottelutarjoukset ovat olleet todellisia ja kunta on osoittanut pyrkineensä vaihtoehtoedellytyksen edellyttämällä tavalla vapaaehtoiseen ratkaisuun asiassa.

Lunastuslain 4 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä säädetyn niin sanotun intressivertailuedellytyksen mukaan lunastusta ei saa panna toimeen, jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty.

Valituksenalaisen päätöksen perustelut huomioon ottaen lunastamista on tässä tapauksessa kunnan kehittämisen kannalta pidettävä yleisen tarpeen vaatimana. Lunastuslain mukaan maanomistajalle on määrättävä kohteesta käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Maanomistajan menettämät tuotto-odotukset eivät ole sellainen haitta, joka tulee ottaa huomioon intressivertailuedellytyksen mukaisessa tarkastelussa. Näistä syistä intressivertailuedellytys ei tässä tapauksessa ole esteenä lunastusluvan myöntämiselle.

Ympäristöministeriö on myöntänyt Mäntsälän kunnalle lunastusluvan hakemuksessa esitetyn laajuisena. A on vaatinut lunastuksen laajentamista lunastusasian käsittelyn yhteydessä. Samoin valituksessaan hän on toissijaisesti vaatinut lunastusluvan laajentamista.

Lunastuslain 23 §:n 1 momentin mukaan, kun lunastus pannaan toimeen siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä kiinteistölle tai sen osan käyttämiselle aiheutuu huomattavaa haittaa, voidaan, jos haitan poistaminen tai sen olennainen vähentäminen on siten sopivasti aikaansaatavissa, toimittaa kiinteistöjen kesken tilusten vaihtoa lainkohdassa mainituin edellytyksin. Lunastuslain 24 §:n mukaan, jos lain 23 §:n 1 momentissa mainittu haitta on erittäin huomattava eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää suorittamalla tilusjärjestely, omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuuden tai sen erityisen osan lunastamista, mikäli hän ei halua saada korvausta haitastaan. Lunastettavan alueen omistajalle aiheutuvan haitan arviointi voidaan suorittaa asianmukaisesti vasta lunastustoimituksen yhteydessä.

Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslain) 58 §:n mukaan voi lunastuksen hakija saada ennakkohaltuunottoluvan lunastettavaan omaisuuteen, kun töiden kiireellinen aloittaminen tai muut tärkeät syyt sitä vaativat.

Lunastuslain 57 §:n 1 momentin mukaan lunastaja saa ottaa lunastettavan omaisuuden haltuunsa sen jälkeen, kun lunastuspäätös on lunastustoimituksessa julistettu ja lunastaja on suorittanut toimituksessa määrätyn kertakaikkisen korvauksen sekä asettanut laissa tarkoitetun vakuuden. Lunastuslain 58 §:n mukaan lunastaja voi, kun töiden kiireellinen aloittaminen tai muut tärkeät syyt sitä vaativat, saada oikeuden ottaa haltuunsa lunastettavan omaisuuden ennen 57 §:n 1 momentissa tarkoitettua ajankohtaa.

Mäntsälän kunnan esittämän selvityksen mukaan lunastettavan alueen kautta on tarkoitus tuoda rakenteilla olevan logistiikkakeskuksen ja Kapuli II -alueen tarvitsemat kunnallistekniset verkostot. Kapuli II:n asemakaava on voimassa ja tonttien markkinointi on käynnissä. Verkostojen rakentamista on pidettävä lunastuslain 58 §:ssä tarkoitettuina kiireellisinä töinä, joten verkostojen sijoittamista ja rakentamista varten tarvittavien alueiden sekä alueen kaavoitusta ja verkostojen rakentamista palvelevien tutkimustöiden osalta ennakkohaltuunoton edellytykset täyttyvät. Sen sijaan koko alueen tasaamisen osalta hakija ei ole esittänyt riittävää selvitystä ennakkohaltuunoton edellytyksistä.

Töiden aloittaminen lunastettavalla alueella on sen vuoksi ollut kiireellisesti tarpeen. Ministeriön käsityksen mukaan lunastuslain 58 §:n mukaiset edellytyksen ennakkohaltuunottoluvan myöntämiseen ovat sen vuoksi olleet olemassa.

Mäntsälän kunnanhallitus on selityksessään viitannut aiemmin lausumaansa sekä vaatinut, että valitus ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään. Lisäksi kunnanhallitus on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Läjitys- ja liito-orava-alueita ei voi käyttää lunastuslupapäätöksen mukaisesti yhdyskuntarakentamiseen.

Tokmanni Oy:n Mäntsälän Logistiikkakeskus valmistuu syksyllä 2008. Kapulin toisen vaiheen asemakaava tuli lainvoimiseksi 19.11.2007 ja alueen maanrakennustyöt ovat jo käynnissä. Kapulin I ja II vaiheiden edellyttämien kunnallisteknisten siirtojohtojen (vesi-, viemäri-, sähkö- ja kaukolämpöjohdot) rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ennakkohaltuunottoalueella heti, kun se on mahdollista.

Kapulin logistiikkakeskuksen pohjoisosien eli III vaiheen asemakaavoitus on tarkoitus käynnistää nopealla aikataululla heti II vaiheen rakentamisen jälkeen.

Kunta ei tavoittele lunastuksella taloudellista voittoa, vaan sen ensisijainen tarkoitus on varmistaa koko Kapulin logistiikkakeskuksen rakentuminen suunnitelmallisesti ja yhtenäisenä alueena. Tällöin lunastettavan alueen sijainti suhteessa kunnan omistamiin maihin on erittäin keskeinen.

Mäntsälän kunnan elinkeinoelämän kehittämiseksi Kapulin alueen logistiikkakeskus on erittäin tärkeä. Kapulin logistiikkakeskuksen kehittämisen I ja II vaiheeseen kunta on investoinut tai on päättänyt investoida yhteensä noin 4 miljoonaa euroa. Osin nämä investoinnit myös hyödyntävät alueen tulevaa kehitystä. Myös kunnan omistamat Mäntsälän Vesi ja Mäntsälän Sähkö Oy ovat niin ikään investoineet huomattavia summia alueen kehittämiseen. Mäntsälän Sähkö Oy on rakentanut alueelle muun muassa kaukolämpölaitoksen.

Luomalla työpaikka-alueita kunnalla on mahdollisuus parantaa kunnan työpaikkaomavaraisuutta. Mäntsälän kunnalla ei ole toista vaihtoehtoista ja riittävän suurta logistiikka-aluetta eikä mahdollisuutta sellaisen kehittämiseksi.

Lunastettava alue yhdessä kunnan pohjoisosassa omistamien alueiden kanssa muodostavat riittävän suuren kokonaisuuden, jolla kunta voi kilpailla logistiikka- ja muiden erityisen paljon tilaa vaativien yritysten sijoittumisesta Helsingin seudulla.

A on vastaselityksessään uudistanut aiemmin lausumansa sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ympäristöministeriö on lausunnossaan esittänyt 1940-1950-luvuilla laadittuihin lainvalmisteluasiakirjoihin ja niitä kommentoivaan oikeuskirjallisuuteen viitaten, että maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettu lunastus voidaan kohdistaa teollisuustonteiksi yleiskaavoitettuihin alueisiin.

Ministeriö ei tuo avoimesti esiin pyrkimystään muuttaa ja laajentaa maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukaisen lunastuksen soveltamisalaa. Julkaistussa oikeuskäytännössään korkein hallinto-oikeus ei tiettävästi ole vahvistanut lunastuslupia koskien yleiskaavassa teollisuustonteiksi varattuja alueita, vaan oikeuskäytännössä on samaan tapaan kuin maankäyttö- ja rakennuslain esitöissä nähtävissä lunastuksen sosiaalinen ulottuvuus. Lunastuksen edellytyksenä on aina yleinen tarve, mikä suuntaa sen luonnollisen soveltamisalan asumiseen, sitä palveleviin tukitoimintoihin (lähivirkistysalueet, koulut, päiväkodit, lähikaupat, vanhustenhoito ja niin edelleen) ja yleensä yhdyskuntarakennetta eheyttäviin hankkeisiin. Ajatus kaupallisen teollisuushankkeen yleisen tarpeen mukaisuudesta on jo lähtökohdiltaan vieras lunastuksen tarkoitukselle ja pakkotoimiluonteelle.

Oikeuslähteiden osalta voidaan todeta, että 50-60 vuotta vanhat, silloiseen jälleenrakennusyhteiskuntaan kenties soveltuneet tulkintasuositukset eivät ole relevantteja tänä päivänä. Jos maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukaisen lunastuksen kohteeksi olisi tarkoitettu myös kaupalliset hankkeet, niin tästä olisi varmaankin lausuttu hallituksen esityksessä (HE 101/1998 vp) nimenomaisesti.

Nyt kysymyksessä olevan tapauksen olosuhteet eivät puolla lunastusluvan myöntämistä, vaikka katsottaisiinkin, että teollisuustontin lunastus tulee periaatteessa kyseeseen joillain erityisillä edellytyksillä. Kyseessä on korostuneen kaupallinen hanke, jossa lunastajan käytettävissä on runsaasti teollisuuskäyttöön soveliaita alueita aivan lunastuskohteen läheisyydessä ja lunastuksen tarkoituksena on ainoastaan kunnan lyhyt väliomistus jo tiedossa olevan lopullisen omistajan hyväksi.

A katsoo siten edelleen, ettei maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukainen lunastus ylipäätään tulee kyseeseen yksityisten teollisuushankkeiden toteuttamiseksi, eikä sitä erityisesti tule sallia ainakaan tässä tapauksessa, jossa hankkeeseen ei liity mitään yleisen tarpeen edellytyksen täyttävää sosiaalista ulottuvuutta.

Kunnan lakisääteisiin tehtäviin kuuluu edistää maapolitiikan keinoin elinkeinotoimintaa alueellaan, mihin kuuluu myös teollisuustonttien kaavoittaminen. Alueiden varaaminen yleis- ja asemakaavassa teollisuustarkoituksiin ei tosin edellytä sitä, että kunta omistaa kyseessä olevan alueen. Varsinainen kiinteistöliiketoiminta puolestaan ei ole sallittua kunnalle kuntalain 2 §:n puitteissa. Mäntsälän kunnanhallituksen lausunnosta ilmenee epäsuorasti (lämpökeskuksen rakentaminen yhden elinkeinonharjoittajan tarpeisiin) se muutoinkin paikkakunnalla tunnettu, että lunastuksen kohteena olevan alueen loppukäyttäjä on jo tiedossa, mistä seuraa, että lunastuksen toteutuessa kunnan väliomistus tulee jäämään tilapäiseksi.

Viimeistään Mäntsälän kunnanhallituksen lausunnossa esitetyn jälkeen on selvää, että kunta pyrkii tässä tapauksessa lunastuksen keinoin harjoittamaan voiton maksimointiin tähtäävää, lyhyen tähtäimen kiinteistöliiketoimintaa, joka tapahtuu valittajan kustannuksella ja kunnan sekä yksityisen elinkeinonharjoittajan hyväksi. Lunastussäännöstöä ei ole tarkoitettu mahdollistamaan tällaisia tarkoitusperiä, vaan lunastuksen oikeutus on siinä, että kunnalla tulee olla, määrätyin edellytyksin ja määrätyissä rajoissa, mahdollisuus käyttää kaavoituksen tuottamaan arvonnousua yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen. Mistään tällaisesta ei tässä tapauksessa ole kysymys, minkä johdosta lunastus oikeuden myöntämisen edellytykset eivät ole käsillä. Valittaja vaatii siten edelleen lunastusluvan epäämistä.

Valituksessa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei lunastusluvan ennakkohaltuunottoa koskeva osa ole epämääräisyytensä vuoksi täytäntöönpantavissa sellaisella tarkkuudella, jota valittajan oikeusturva edellyttää. Puutteet tässä suhteessa ovat niin ilmeisiä, että Mäntsälän kunnanhallituksen olisi tullut lausunnossaan selvittää, kuinka ennakkohaltuunottolupaa aiotaan käytännössä toteuttaa.

A on tänne toimittamassaan lisäkirjoituksessa vaatinut, että lunastustoimitus kokonaisuudessaan tai ainakin ennakkohaltuunotto määrättäisiin keskeytettäväksi, kunnes korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksensä asiassa.

3. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Ennakkohaltuunottolupaa ja lunastuslupaa koskeva ratkaisu

Valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin se kohdistuu ympäristöministeriön päätöksellä myönnettyyn ennakkohaltuunottolupaan.

Korkein hallinto-oikeus on muutoin eli lunastuslupaa koskevilta osin tutkinut asian. Valitus hylätään.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

3. Täytäntöönpanon keskeyttäminen

Lausuminen ympäristöministeriön päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Ennakkohaltuunottolupa ja lunastuslupa

1.1 Sovellettavat säännökset ja periaatteet

Maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta sekä rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin mukaan ympäristöministeriö voi yleisen tarpeen vaatiessa myöntää kunnalle luvan lunastaa alueen, joka tarvitaan yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin tai muutoin kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten.

Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 3 momentin mukaan asianomainen ministeriö voi lisäksi myöntää kunnalle luvan lunastaa alueen, joka on yleiskaavassa osoitettu liikenneväyläksi, asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen ja jota tarvitaan kunnan suunnitelmanmukaiseen yhdyskuntakehitykseen, sekä alueen, joka on tarkoitettu kunnan tai kuntayhtymän laitokselle tai muihin näiden tarpeisiin. Asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen lunastettavaan alueeseen voi sisältyä myös virkistys- ja suojelualuetta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 103 §:ssä säädetään, että jollei siitä, mitä muualla maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään, muuta johdu, maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tapahtuvaa lunastusta toimeenpantaessa taikka mainitussa laissa tarkoitettuun luovutukseen tai maankäytön rajoitukseen perustuvaa korvausta määrättäessä on noudatettava kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia (603/1977), jäljempänä lunastuslaki.

Kysymyksessä olevassa erityiseen lunastusperusteeseen perustuvassa lunastuslupa-asiassa on lisäksi sovellettava sitä lunastuslain 4 §:n 1 momentin toisesta virkkeestä ilmenevää yleistä lunastusoikeudellista periaatetta, jonka mukaan lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla.

Lunastuslain 57 §:n 1 momentin mukaan hakija saa ottaa lunastettavan omaisuuden haltuunsa sen jälkeen, kun lunastuspäätös on julistettu ja hakija on suorittanut siinä määrätyn kertakaikkisen korvauksen sekä asettanut 45 §:n 2 momentissa tarkoitetun vakuuden.

Kun töiden kiireellinen aloittaminen tai muut tärkeät syyt sitä vaativat, hakija voi lunastuslain 58 §:n mukaan saada oikeuden ottaa haltuunsa lunastettavan omaisuuden tai sen osan ennen 57 §:n 1 momentissa tarkoitettua ajankohtaa.

Lunastuslain 59 §:n 1 momentin mukaan luvan ennakkohaltuunottoon myöntää hakemuksesta lunastusluvan antava viranomainen.

Lunastuslain 87 §:n (476/1996) mukaan valtioneuvoston tai maanmittaustoimiston ennakkohaltuunottoluvan myöntämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta.

1.2 Ennakkohaltuunottolupa

Ympäristöministeriö on lunastuslupaa koskevassa päätöksessään myöntänyt Mäntsälän kunnalle lunastuslain 58 §:n nojalla ennakkohaltuunottoluvan lunastuksen kohteena olevaan määräalaan kunnallisteknisten verkostojen sijoittamista ja rakentamista varten sekä alueen kaavoituksen ja verkostojen rakentamisen edellyttämiä tutkimustöitä varten.

Lunastuslain 87 §:n alkuperäisen sanamuodon (603/1977) mukaan valtioneuvoston tai lääninhallituksen taikka 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun muun hallintoviranomaisen ennakkohaltuunottoluvan myöntämistä koskevaan päätökseen ei ole saanut hakea valittamalla muutosta. Mainitussa lainkohdassa viitatun 5 §:n 1 momentin (603/1977) mukaan lunastusluvan on antanut hakemuksesta valtioneuvosto. Valtioneuvosto on voinut siirtää toimivaltaansa lääninhallitukselle tai erityisestä syystä muulle hallintoviranomaiselle niissä tapauksissa, joissa lunastusluvan antamista ei vastusteta tai kysymys on yleisen edun kannalta vähemmän tärkeästä lunastuksesta.

Kun otetaan huomioon, että edellä selostetussa lunastuslain 87 §:ssä on viitattu kaikkiin lunastuslain mukaan mahdollisiin lunastusluvan myöntäjiin, lunastuslain alkuperäisenä tarkoituksena on ollut kieltää valittaminen ennakkohaltuunottoluvasta. Puheena olevan säännöksen perusteluissa (HE 179/1975 II vp, s. 46, ehdotuksen 88 §:n 2 momentti) on lausuttu:

"Yhdenmukaisesti edellä mainitun keskittämispyrkimyksen kanssa ehdotetaan myös, ettei valtioneuvoston tai lääninhallituksen taikka 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun muun hallintoviranomaisen ennakkohaltuunottoa koskevaan päätökseen saataisi hakea valittamalla muutosta (88.2 §). Ottaen huomioon sen, ettei ennakkohaltuunotto-oikeutta voida missään tapauksessa saada ennen lunastuksen toimeenpanomääräyksen antamista, luovuttajan oikeusturvan ei voitane katsoa vaativan, että sanotuista ennakkohaltuunottoluvan myöntämistä koskevista päätöksistä, jotka käytännössä merkitsevät lähinnä oikeutta ryhtyä haltuunottokatselmuksen suorittamiseen, tulisi voida valittaa. Muutoksenhakumahdollisuuden tarvetta olisi omiaan vähentämään myös ennakkokorvauksen maksamisvelvollisuus. Lisäksi on huomattava, että muutoksenhakuviranomainen voisi toimeenpanomääräyksestä valitettaessa kieltää haltuunoton tai jo haltuunotetun omaisuuden käyttämisen. Täten erillisen haltuunottoa koskevan muutoksenhakumahdollisuuden evääminen ei käytännössä heikentäisi luovuttajan oikeusturvaa nykyiseen järjestelyyn verrattuna (vrt. mm. PlL 59 §).”

Tämän jälkeen perusteluissa on vielä viitattu ylimääräisen muutoksenhaun mahdollisuuteen.

Lunastuslain 87 §:n (476/1996) voimassa oleva sanamuoto liittyy saman lain 5 §:ään (476/1996). Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan lunastusluvan antaa hakemuksesta valtioneuvosto yleisistunnossaan. Pykälän 2 momentin mukaan lunastuslupaa koskevan hakemuksen ratkaisee asianomainen maanmittaustoimisto, jos lunastuslupaa haetaan 9 §:n 4 momentissa tarkoitettua yritystä varten ja jos lunastusluvan antamista ei vastusteta tai kysymys on yleisen ja yksityisen edun kannalta vähemmän tärkeästä lunastuksesta.

Lunastuslain 87 §:n sanamuodon muuttuminen edellä selostetuin tavoin on pitänyt sen tarkoituksen muuttumattomana. Viranomaisten mainitseminen pykälässä liittyy lunastuslain omaan järjestelmään eli siihen, että lain nykyisessä sanamuodossa mainittujen lunastuslupaviranomaisten antamasta ennakkohaltuunottoluvasta ei saa valittaa.

Suomen perustuslain 21 § ja hallintolainkäyttölain 13 § huomioon ottaen valituskieltosäännösten laventava tulkinta ei lähtökohtaisesti ole hyväksyttävissä. Edellä selostetut systemaattiset ja lainsäätäjän tarkoitukseen liittyvät seikat puoltavat kuitenkin nyt kysymyksessä olevan valituskiellon yhdenmukaista soveltamista riippumatta lunastuslupaviranomaisesta. Laeissa, jotka sisältävät lunastuslain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuja erityisiä lunastusperusteita, ei tavallisesti erikseen ole säädetty ennakkohaltuunottoluvan käyttömahdollisuudesta eikä ennakkohaltuunottolupaa koskevasta muutoksenhausta. Tämä koskee myös maankäyttö- ja rakennuslakia, jonka edellä mainitussa 103 §:ssä lunastuksen toimeenpanon osalta viitataan lunastusta koskevaan yleislakiin eli lunastuslakiin. Lisäksi lunastuslain 5 §:n 1 momentissa on kysymys sanatarkasti valtioneuvoston yleisistunnossaan myöntämästä lunastusluvasta, kun taas 87 § koskee valtioneuvoston päätöstä. Perustuslain 67 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä.

Lisäksi on otettava huomioon, että ennakkohaltuunottolupa on lunastuslupaan nähden epäitsenäinen. Jos lunastuslupa valituksen johdosta kumotaan, myös ennakkohaltuunotto-oikeus menetetään. Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että korkein hallinto-oikeus voi, sen estämättä, että ennakkohaltuunottoluvasta ei saa valittaa, kieltää valituksenalaisen lunastusluvan täytäntöönpanon siten, että kielto koskee myös ennakkohaltuunottoa. Lunastusluvan täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta A:n vaatimuksesta lausutaan tämän päätöksen ratkaisuosan kohdassa 3.

Edellä mainituilla perusteilla valitus on ennakkohaltuunottolupaa koskevalta osalta jätettävä tutkimatta.

1.3 Lunastuslupa

1.3.1 Kunnan maapolitiikka ja maankäyttö- ja rakennuslain lunastusta koskevan sääntelyn tausta

Kunnan maapolitiikka käsittää kunnan maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Kunnan maapolitiikan tueksi laadittavan maapoliittisen ohjelman sisällöstä tai hyväksymisestä ei ole nimenomaisia säännöksiä. Kunnan maapoliittiseen ohjelmaan sisältyvistä erilaisista maapolitiikan keinoista on sen sijaan säännöksiä maankäyttö- ja rakennuslaissa ja muissa laeissa.

Vapaaehtoisen maanhankinnan lisäksi kunnilla on vanhastaan ollut mahdollisuus käyttää maanhankintaan laissa kulloinkin säädetyin edellytyksin myös etuostolaissa tarkoitettua etuosto-oikeutta ja maan lunastamista. Lunastamalla tapahtuvasta maan hankkimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:ssä. Mainittu lainkohta sisältää useita eri lunastusperusteita, joiden nojalla kunta voi tarvittaessa saada ympäristöministeriöltä luvan yhdyskuntarakentamista varten tarvittavan alueen lunastamiseen.

Kaavojen toteuttamiseen liittyviin maapoliittisiin keinoihin kuuluvat myös maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetut rakentamiskehotukset ja maankäyttösopimukset. Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollisti voimaan tullessaan 1.1.2000 kunnan rajatun alueen nimeämisen kehittämisalueeksi. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 1.7.2003 voimaan tulleen muutoksen johdosta kunnalla on mahdollisuus periä yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvat kustannukset kehittämiskorvauksena niiltä maanomistajilta, jotka saavat kaavasta merkittävää hyötyä ja joiden kanssa kustannusten korvaamisesta ei ole päästy sopimukseen.

Hallituksen esityksessä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (HE 167/2002 vp, Yleisperustelut, kohta 2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö, Nykytila) on lausuttu seuraavaa: "Maankäyttö- ja rakennuslaki, kuten rakennuslakikin aikaisemmin, antaa kunnalle verraten laajat mahdollisuudet hankkia maa-alueita omistukseensa ennen kaavoitusta. Lakiin sisältyy useita lunastusperusteita, joiden nojalla ympäristöministeriö voi myöntää kunnalle luvan asumista ja muuta yhdyskuntarakentamista varten tarvittavan maan lunastamiseen. Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977), jäljempänä lunastuslaki, mukaan ei lunastuskorvausta määrättäessä oteta huomioon kaavan laatimis- tai muuttamispäätöksen jälkeen tapahtunutta maan arvonnousua. Luovuttajan eduksi luetaan se osa kiinteistön arvonnoususta, joka vastaa yleisen hintatason kohoamista tai joka on muutoin aiheutunut muista syistä kuin siitä kaavoituksesta, jonka toteuttamista varten lunastaminen toimeenpannaan. Myös etuostolain (608/1977) nojalla kunta voi hankkia maata yhdyskuntarakentamista varten. Etuosto-oikeudella tarkoitetaan kunnan oikeutta tulla ostajan sijaan kiinteistön kaupassa. Vaikka kuntien maanhankinta perustuu useimmiten vapaaehtoisiin kauppoihin tai vaihtoihin eikä siten yleensä lunastus- tai etuostomenettelyyn, näiden käyttömahdollisuuden olemassaolo tukee kuntien maanhankintaa. Aktiivinen maapolitiikka ja siitä seuraava kunnan maanomistus ovat omiaan luomaan hyvät edellytykset kunnan järjestelmälliselle kaavoitukselle ja kaavojen toteuttamiselle."

Hallituksen esityksessä rakennuslainsäädännön uudistamiseksi (HE 101/1998 vp) on maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu, että pykälän 1 momentti vastaisi rakennuslain 53 §:n 1-3 momentin soveltamisalaa.

Rakennuslain 53 §:n 1 momentissa (653/1990) säädettiin, että asemakaava- ja yleiskaava-alueella sekä sellaisella alueella, jonka kaupunki on päättänyt kaavoitettavaksi, ympäristöministeriö voi myöntää kaupungille luvan lunastaa rakentamattoman alueen, milloin kaupungissa ei ole riittävästi ja kohtuullisilla ehdoilla käytettävissä rakennusmaata taikka milloin lunastamista on muusta syystä pidettävä tarpeellisena yleisen asuntotuotannon tai kaupungin muun suunnitelmanmukaisen rakentamisen edistämistä varten. Rakennuslain 53 §:n 3 momentin (653/1990) mukaan ympäristöministeriö on voinut muissakin tapauksissa, kun yleinen tarve vaatii, myöntää kaupungille luvan pakkolunastuksen käyttämiseen sen alueella olevan kiinteän omaisuuden hankkimiseksi tai sen käyttöoikeuden rajoittamiseksi.

Edellä mainitun hallituksen esityksen (HE 101/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa myös todetaan, että maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin soveltaminen olisi mahdollista myös kaavoittamattomilla alueilla ja alueilla, joilla kaavan laatiminen ei ole vireillä. Alue voitaisiin siten hankkia säännöksessä mainittuihin tarkoituksiin jo ennen kaavoituksesta aiheutuvaa maan arvon nousua.

1.3.2 Lunastuksen kohde ja selvitykset

Ympäristöministeriö on valituksenalaisella päätöksellään myöntänyt Mäntsälän kunnalle maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin nojalla lunastusluvan Mäntäsälän kunnan Mäntsälän kylässä sijaitsevan tilan Yli-Peltola RN:o 3:148 noin 23,5 hehtaarin suuruiseen määräalaan.

Lunastettava alue rajautuu eteläosastaan välittömästi Hanko-Porvoo -valtatien pohjoispuolella sijaitsevaan Kapulin yritysalueeseen. Alueen läheisyydessä on valtatien ja E4/E75-moottoritien risteys. Risteysalueella on Mäntsälän eteläinen liittymä. Saman risteysalueen tuntumassa Hanko-Porvoo -valtatien eteläpuolella on Veturin yritysalue.

Lunastettava alue sisältyy Mäntsälän kunnan kirkonkylän oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa 2020 osoitettuun teollisuus- ja varastoalueeseen (T). Aluevarausta (T) koskevan kaavamääräyksen mukaan alue varataan pääasiassa tuotanto- ja varastotoimintaan. Kaavamääräyksen mukaan T-alue sisältää myös sen käyttöön liittyvät virkistys-, pysäköinti- ja teknisen huollon alueet sekä liikenneväylät.

Lunastettavalla alueella ei ole voimassa asemakaavaa. Kunnanhallitus on päättänyt asemakaavan laatimisesta alueelle 25.6.2007. Lunastettava alue rajoittuu eteläosastaan Kapulin yritysalueen asemakaava-alueeseen ja mainitussa asemakaavassa osoitettuun teollisuusalueeseen.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kunta omistaa lunastettavan alueen pohjoispuolella maata noin 76 hehtaaria. Kunta on vuodesta 2001 lähtien ostanut lunastettavan alueen ympäristöstä raakamaata yhteensä noin 46,3 hehtaaria.

Kunta on hakemuksessaan esittänyt, että kunta suunnittelee Kapulin yritysalueen laajentamista yli 100 hehtaarin suuruiseksi yritys- ja logistiikkatoimintakeskukseksi.

Asiakirjoissa on lisäksi selvitystä siitä, että lunastettavan alueen ostamisesta kunnalle on neuvoteltu useaan otteeseen vuoden 2007 aikana. Viimeisin osto-/vaihtotarjous on päivätty 15.5.2007. Maanomistaja ei ole hyväksynyt tehtyä tarjousta eikä kunta maanomistajan tekemää vastatarjousta.

1.3.3 Oikeudellinen arviointi

Asiassa on arvioitavana se, onko puheena olevan määräalan lunastukseen ollut maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettuja edellytyksiä. Toisin kuin saman pykälän 3 momentissa, mainitussa lainkohdassa lunastuksen tarkoitusta ei ole rajattu koskemaan asuntorakentamista tai siihen liittyvää yhdyskuntarakentamista. Myöskään lain esityöt eivät tässä suhteessa rajaa maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentin soveltamisalaa.

Edellä lausuttu huomioon ottaen maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettuun yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin voi siten kuulua myös teollisuusrakentaminen. Ympäristöministeriön päätös ei näin ollen ole lainvastainen sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että lunastus ei voisi tulla kyseeseen teollisuushankkeiden toteuttamiseksi.

Asiassa saadun selvityksen mukaan lunastettavaa aluetta tarvitaan Kapulin alueelle rakennettavan työpaikka- ja logistiikka-alueen laajentamiseen. Lunastettava alue liittyy välittömästi liikenteellisesti keskeisellä paikalla sijaitsevaan Kapulin alueeseen. Tähän nähden ja kun myös otetaan huomioon Kapulin alueen maankäytöstä ja kaavoituksesta sekä kunnan maanhankinnasta saatu selvitys, alueen lunastamiselle edellä tarkoitettuun yhdyskuntarakentamiseen on ollut maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen tarve.

Kunnalle kuuluu maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n 1 momentin mukaisesti maapolitiikan harjoittaminen alueellaan. Maankäyttö- ja rakennuslailla ja siihen myöhemmin tehdyllä muutoksella (222/2003) on lisätty kuntien käytettävissä olevia keinoja niiden maapolitiikan harjoittamisessa. Kuten lakien esitöistä ilmenee, mainitulla uudemmalla sääntelyllä ei ole tarkoitettu rajoittaa kunnan valintamahdollisuuksia maapolitiikan eri keinojen käyttämisessä eikä supistaa kunnan mahdollisuutta käyttää lunastusta maanhankintaan. Näin ollen se valituksessa esitetty perustelu, että kunta ei olisi riittävästi selvittänyt ja käyttänyt erilaisia kaavoituksen toteuttamista koskevia maapoliittisia keinoja, ei lunastuslain 4 §:n 1 momentin toisesta virkkeestä ilmenevästä lunastusoikeudellisesta periaatteesta huolimatta ole ollut esteenä lunastusluvan myöntämiselle.

Ympäristöministeriö on myöntänyt lunastusluvan hakemuksessa esitetyn laajuisena. A on vaatinut lunastuksen laajentamista lunastuslupa-asian käsittelyn yhteydessä. A:n vaatimus lunastuksen laajentamisesta voidaan käsitellä lunastustoimituksen yhteydessä.

1.3.4 Lopputulos

Edellä kohdissa 1.3.1-1.3.3 lausutun perusteella ympäristöministeriö on voinut myöntää Mäntäsälän kunnalle luvan kysymyksessä olevan tilaan Yli-Peltola RN:o 3:148 kuuluvan noin 23,5 hehtaarin suuruisen määräalan lunastamiseen. Ministeriön päätös ei ole hallintolainkäyttölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Tämän vuoksi valitus on hylättävä.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Ratkaisun lopputulokseen nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei lunastusluvan täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere, Riitta Mutikainen ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Petteri Leppikorpi.